sunnuntai 30. elokuuta 2020

ensimmäinen matka sitten kevään.

Koska matkakuume aksvoi koko koronan ajan, tehtiin pikku matka Tallinnaan heti kun rajat avautuivat. Valitettavasti mitään huikeita löytyjä ei tullut tehtyä mutta rahaa upposi kummasti ja löysin kaikkea sellaistakin kivaa mitä en arvannut löytäväni.
Ensimmäisenä päivä mukaan tarttui Kenin kenkäpakkaus, Color reveal nukke sekä Barbie lehti, jonka mukana tuli yllätyksiä niin Barbielle kuin leikkijälle.
Color reveal nukke paljastui pop corn-leidiksi, Kenin kengät oli meilkein kaikki jo ollut jollakin fashionistas Kenillä, mutta lehden yllätykset oli kiva lisä nukkekrääsään. Yllätyksinä oli kultaiset kengät, puhelin ja kaulakoru, leikkijälle oli sormus, jonka annoin mukana olleelle siskon tytölle.
Toisena päivänä löytöjä tuli tehtyä vielä vähemmän, arvoin pitkään sitä ostanko toisen color reveal nuken vai en ja päädyin ostamaan. Tällä kertaa paketista paljastui jäätelöpuikkoinen nainen.
 Vielä ennen kotimatkaa käytiin kääntymässä parissa kaupassa ja niistä tarttui mukaan pisamainen fashionistas, pop star curvy uudella vartalolla sekä kukonasken mekko eli business career asu.

lauantai 29. elokuuta 2020

who do you think you are?

Ehkä viime postauksesta kävi jo ilmi että nyt puhutaan maustetytöistä. Viime talven aikana koitin haalia ebaysta niin monta Spice Girls-nukkea kuin oli mahdollista, varsinkin niissä puitteissa etten suostu maksamaan nukeista hirveitä hintoja. 

Ja onnistuin siinä mielessä hyvin että sain kerättyä kasaan ne kaksi itselle tärkeintä sarjaa sekä monenlaista muuta mukavaa.

Mulle tärkeimmäit oli tietenkin ne kaksi sarjaa joita myytiin aikanaan Suomessa eli Girl Power! ja On Tour, joista esimmäinen tuli sopivasti myyntiin vähän ennen Spice World elokuvaa ja toinen sen julkaisun aikohin. 

Näihin liittyy myös se muisto että omistin itse aikanaan 3 spice girls nukkea, Gerin, Mel B:n ja Emman.
Aikanaan nämä nuket oli Suomessa myynnissä ns. concert doll vartaloilla, jotka oli näitä yllä olevia hoikempia ja hieman nivelletympiä, jos joku muistaa niin Anastasia-elokuvan nukeilla oli samanlaiset vartalot. 
Itse en koskaan pitänyt niistä anorektisista honkkeleista vaan nämä vartalot oli enemmän mieleeni. Ja onneksi nukkeja näillä vartaloilla sai Tallinan Merekeskuksesta.
Näistä kahdesta ylläolevista sarjoista omistin lapsena/teininä Girl Power!-sarjan Gerin Union Jack-mekossaan sekä Emman pinkillä mekolla ja On Tour-sarjan seepra kuosisen Mel B:n. 
Silloin Mel C ja Vicky oli suosituimmat ja myös siis vaikeimmat löytää, ne olivat aina loppu.
Kun kiersin ebayta ja näitä nukkeja etsin löysin eräältä myyjältä setin jossa oli nämä neljä On Stage-sarjan nukkea sekä lisävarusteita. Setit eivät olleet ihan täydellisiä mutta hankin kaikki puuttuvat sitten muilta myyjiltä. 

maanantai 10. elokuuta 2020

spice up your life!

Spice Girls oli 90-luvun suosituin yhtye, eikä se ollut vain yhtye se oli ilmiö... isolla I:llä. Spice Girls se juttu, joka on varmasti kirjoitettu monen 90-luvun nuoren sydämeen. 

Vaikka jos rehellisesti puhutaan niin eihän Spaissareilla ihan hirveästi niitä lauluja ollut, jos vertaa vaikka ABBAan, joka julkaisi 8 albumia uransa aikana, niin siihen nähden spaissareiden 2 albumia oli aika vähän. Tiedän kyllä että yhtye julkaisi 3 albumia yhteensä mutta en laske viimeistä Forever-albumia mukaan, koska suurin osa ysärifaneista ei enää ollut spaissarifani kun se julkaistiin 2000, plus sillä ei ole Geriä eli sitä ei vaan voi laskea.
Kuvahaun tulos: spice girls albums"Kuvahaun tulos: spice girls albums"
Miksi spaissarit oli niin juttu? Suurin syy on varmaan se musiikki, koska biisejä oli "vain" parisenkymmentä niin fanit osasi ne kaikki ulkoa ja koska yhtyeessä oli 5 erilaista persoonaa jokaisen kuuntelijan oli helppo samaistua johonkuhun heistä. Lisäksi syynä oli tietenkin fanituotteet... julisteet, paidat, pepsitölkit, kamerat, koulutarvikkeet, edelleen maailman parhaat tikkarit, sipsit, suklaa, hajuvedet, elokuva, konsertti-VHS:t ja nuket!

NUKET!

Nyt päästää itse asiaan ja siihen miksi koko alun vuodatus. Koska tämä on nukkeblogi, niin nyt puhutaan nukeista. Nukkesarjoja oli yhteensä 11, yhdeksän niistä oli galoob/hasbron ja 2 street life limited/toymax incin valmistamia. Lisäksi muistan nähneeni ainakin yhden feikki sarjan, jossa nuket oli hyvinkin petran näköisiä, ja näitä nukkeja myytiin kai vain Espanjassa. Spaissarinuket on ehkä eeppisintä maailmassa, ei ehkä siksi että ne olisi kovin näköisiä vaan muista syistä ja niitä syitä on monia.

Vaatteet
Koska yhtyeessä oli viisi maustetyttöä niin myös nukkeja oli jokaisessa sarjassa viisi (siihen asti kunnes Geri lähti) ja jokainen näistä sarjoista kopio hyvinkin tarkasti Spaissareidet tyylejä.

 Ja vaikka vaatteet eivät välttämättä ole ihan yks-yhteen spaissareiden vaateiden kanssa niin ne kuitenkin vangitsivat sen henkilön persoonan, josta nukke oli tehty.
Kuvahaun tulos: baby spice doll"
Aiheeseen liittyvä kuva
Aiheeseen liittyvä kuvaEmma Bunton insists the Spice Girls were 'sexy but not sexual'
Esim. Baby Spice Emmalla ei ehkä koskaan ollut tällaista mekkoa pinkkinä mutta ainakin sinisenä ja violettinä kyllä, joten koska pinkki oli hänen the värinsä niin on täysin perusteltua miksi nukella on tällainen asu.
Kengät
Aikanaan oli jopa kymppiuutisissa asti juttua siitä miten Spice Girls sai nuoretkin tytöt kulkemaan korkeapohjaisilla kengillä ja pahimmassa tapauksessa nyrjäyttämään nilkansa. Siksi kengät ovatkin tärkeä osa Spice Girls-nukkejakin, ne taisivat olla ensimmäiset nuket, joilla oli huimaavan korkeat pohjat kengissään.
Kuvahaun tulos haulle spice girls shoesHow to make and find shoes for your dolls !
Oikeastaan on hauskaa tutkia noita nukkea sillä monet eeppiset kengät ovat saaneet miniatyyri muodon näiden nukkejen jaloissa. Mainitsemisen arvoisia ovat Gerin union jack-saappaat, Mel C.n lenkkarit ja Mel B:n seepra-saappaat.

Hiukset
Spaissarit oli tavallaan hyvässä (ja pahassa) rooliensa orjia ja heidän hiuksistaan tuli osa tätä roolia, oikeastaan yhtä tärkeä osa kuin vaatteetkin. Emman saparot, Gerin punaisen-oranssit hiukset, Mel B:n afro, Mel C:n päälaki poninhäntä ja Victorian keskijakaus olivat yksi asia lisää, joka heihin aina yhdistettiin. Tietenkin ajan myötä spaissarit muuttivat hiustyylejään ja toki tämä näkyi myös nukeissa, Sporty Mel C:lle tuli punainen raita, Posh Victorian hiukset lyhenivät aivan kuin esikuvallaan ja...
Kuvahaun tulos: scary spice doll"
Scary Mel B sai sarvensa.
Tatuoinnit
Niin, koska kyseessä oli 90-luvun modernit nuoret naiset niin tyttövoima jylläsi ja tatuoinnit yleistyivät. Muistan että Madame Tussaudin ihmiset raivostuivat aikanaan Mel C:lle kun hän kävi ottamassa uuden tatuoinnin juuri kun häntä esittävä vahanukke oli valmis. Mutta myös siis Spice Girls muotinukeilla oli tatuoinnit, ja ne lisääntyivät sitä mukaan kun tytöt itse kävivät ottamassa uusia.
Kuvahaun tulos haulle melanie C tattoos
Aiheeseen liittyvä kuva
Lisätarvikkeet
Nautin erityisesti siitä että Spice Girls nuket nauravat itse itselleen. Siinä missä kaikki fanit halusit Spaissaripaidan, nuken tai lehden niin näillä nukeillakin oli ne.
Kuvahaun tulos haulle spice girls mini dolls
Ensimmäisen Girl Power!-sarjan Gerillä oli mukanaan official Spice Girls-kirja, seuraavan sarjan nukeilla oli jokaisella oma mininukkeversio itsestään ja yhden myöhäisemmän sarjan nukeilla oli jokaisella spaissari-fanipaita mukanaan. 

Tässä vielä nuo viralliset sarjat:
Girl power!
On tour 
-mainittakoon että nämä kaksi oli ne ainoat sarjat, joita myytiin myös Suomessa.
Concert collection
Spice world superstar collection
Spice it up!
On stage collection (ensimmäinen ilman Geri nukkea)
Spice it up! "refreshed"
Viva forever with music video
Viva forever with sprites
My first singing spice girl
My new talking spice girl

Tämän enempää en näin aio jauhaa vaan esittelen seuraavaksi oman Spice Girls nukke kokoelmani.

perjantai 7. elokuuta 2020

she's just a skater gurl.

Heti kun huomasin että coolshopiin oli tulossa myyntiin Barbie Tokyo 2020 olympia nukkeja niin tiesin että mun on pakko tilata niistä se curvy rullalautailija, ja tässä samalla esittelen myös muutaman uuden vaatesetin, jotka tilasin Saksasta.
Tämä curvy on ensimmäinen ns. vanhalla Fashionistas vartalolla varustettu nukke eli nivelletty mutta ei made to move. Itse pidän enemmän tämän nuken nivelistä kuin mtm:n koska nämä eivät ole niin selvät.
Muuten nukke on tylsähkö, sillä on päällää urheiluun sopivat vaatteet joilla ei oikeastaan ole juuri muuta käyttöä. Housut ja kengät on kivat ja paita OK. Muuta tarvikkeet jää mulla armottomasti laatikoiden pohjalle.
Nukella on kaunis kasvomuotti mutta itse vaihdoin jo tämän nuken pään toiseen, ihonväriltään nukke on se vaalein mahdollinen (eli jo toinen ko ihonvärillä oleva nivelletty curvy).  Tajusin muuten tämän kuvan jälkeen että tuo onkin oikeasti takki, ei pitkähihainen paita.

Toivon että Mattel tekee jatkossakin näitä nivellettyjä curvyja, sillä nämä ovat mahtava lisä nukkekokoelmiin ja toivon että joku päivä tulee vielä näillä nivelillä curvy jolla on korkokenkä jalat.

Sitten niihin vaatteisiin:

Fanitan aina uusia vaatteita ja koska tiedän että Suomesta niitä on mahdoton saada, tilaan ne muualta. (Nytkin postissa on tulossa monta vaatesettiä mutta niistä sitten kun ne tulee.)

Nämä setit olivat tänä keväänä/kesänä julkaistuja ja päädyin tilaaman Barbielle kaksi settiä ja kaikki uudet Kenin setit, jotka irti sain.
Tässä setit nukkejen päällä, hauskaa huomata että Mattel on alkanut taas laittaa kenkiä noihin setteihin. Barbien setissä mukana olleet nillkurit olivat curvy/tall kokoiset ja identtiset fashionistas nro 67 kenkien kanssa.

Tässä alla vielä aiemmin tilaamani vaatesetit jotka olen unohtanut esitellä.

keskiviikko 5. elokuuta 2020

prinsessan seikkailut.

Keväällä aka coronan aikana tein vain muutaman pienen tilauksen. A) koska olin työtön = rahaton B) monet kaupat eivät lähettäneet tuotteitaan Suomeen. Tässä alla on kuitenkin yksi tilaus jonka tein Saksan amazonille.

Mukaan tarttui kaksi Barbie princess adventure-vaatesettiä, näitä julkaistiin kolme erillaista mutta nämä kaksi halusin, sekä yksi amazon warehouse Barbie color reveal. Tämä on siitä sarjasta nro 2 enkä uskaltanut tilata useampaa ettei tule tuplia, nämä nuket on kuitenkin liian kalliita että saisi kaksi samanlaista.
Näissä princess adventure seteissä kiinnitin huomioita heti siihen että näissä on curvy nukeille sopivat kengät(!) ja se oli yksi lisä syy siihen että ostin nämä. 
Toinen syy olise että mielestäni nämä vaatesetit asusteineen oli oikein kiva lisä kokoelmiini.
Tässä vaatteet princessa nukkejen päällä.
Vaatteiden lisäksi tilasin tämän jo paketistaan otetun color reveal nuken, tosin en tiennyt että se olisi ulkona paketistaan. Kuitenkin onni onnettomuudessa, tämä oli tästä sarjasta se jota eniten halusin.
Tässä vielä nukke ilman hametta ja (rumaa) peruukkia.