perjantai 5. helmikuuta 2016

my first, my last, my everything.

En oo tänne mainostanut asiaa millään tavalla mutta jollain tasolla oon päättänyt että Raquellesta tulee se miun the nukke eli se jota täällä tullaan näkemään eniten. Oikeestaan päätös ei oo yksin miun vaan kohtalo on puuttunut peliin sillä Raquelle oli ensimmäinen naisnukke jonka omistin ja sitten Berliinin kirpputorilta löysin myös Raquellen kun tätä blogin päänaista mietiskelin. Siksi oli loogista että ostin flats to heels Raquellen.
On kyllä ihastuttavaa kuin paljon kaikkea uutta Mattel on julkaissut Barbie sarjaan tässä viime vuoden aikana tänä vuonna ihastus jatkuu... (mm. paljon kohutut uudet vartalot). Itse oon vähän skeptinen kaikkea uutta kohtaan mutta kun saan käsiini näitä uusia juttuja oon ihan myyty. Tunnustan, olen heikko.

Aion kuitenkin vähän antaa risuja ja ruusuja että esittelen nuken osissa.
Raquelle oli ennen kaunein Mattelin nukke mielestäni mutta sitten tapahtui jotain ja nykyään pitää olla tarkka ko nukkea ostaessa ettei joudu kierosilmäisen Raksun omistajaksi.
Koska tämä nukke on style glam lux-nukke se tarkoittaa että se maksaa aivan liikaa soohen nähden että varsinaisesti nukessa ei ole kovinkaan paljoa erikoista... Oikeat ripset toki löytyy mutta myös kivikova liimapää.
Tämän nuken erikoisuus ja uusi juttu on nämä nivelletyt nilkat ja näin nukke voi käyttää sekä korkkareita että lättäpohjaisia kenkiä. Tää kyllä on mielettömän hieno juttu näissä nukeissa ja toimii paremmin kuin oletin. Lisäksi on kivaa että nukella on paketissa kahdet kengät.
Tässä on sitten riisuttuna tuon nuken vaatteet, kengät ja asusteet. Makuasioita tietenkin mutta itse en tykkää kultaisista koruista enkä peplum helmoista. Ehkä siksi ja tietenkin sen takia että farkut ei istu kunnolla, nämä vaatteet  ei sykähdytä millään tavalla. Tuo takki ja kengät on kivoja mutta yleisesti ottaen Barbien vaatteiden materiaalit on tosi huonoja... Oonkin vähän miettinyt että ompelen tälle nukelle samanlaiset vaatteet paremmista materiaaleista tai en ihan samanlaisia, peplum jäis pois. Voi olla että irrotan sen tuostakin topista.

Valittevasti koko flats to heels-sarja on miun mielestä aika huonosti puettu, kaikilla on joku yksi kiva vaatekappale mutta kokonaisuudet ei innosta.

Suosikki vaatekappaleita on Barbien ja Gracen paidat, siis tuo Barbien farkkupaita sekä Teresan molemmat takit, varsinkin tuo koko vihreä. Vitsit, että haluaisin sen.

Mutta takaisin tähän itse Raquelleen, mielestäni nämä nuket on täällä Suomessa ihan hävyttömän kalliita siihen nähden että niiden taso ei ole kovinkaan korkea, mutta toisaalta koko maailma tuntuu menevän siihen että taso laskee mutta hinnat nousee... joten en tuomitse. En myöskään kadu ostopäätöstäni, sillä nuo nilkkanivelet on saanut mut rakastumaan tuohon nukkeen ja päänkin sain siltä jo vaihdettua :D

Tässä vielä kaikki (tämän hetkiset) Raquelleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti