perjantai 7. heinäkuuta 2017

oikeita tavaroita.

Jostain syystä en oo löytänyt sopivaa hetkeä istua alas ja esitellä viime aikaisia nukkeostoksiani, noista Keneistä ehdin puhua ja olisi vielä monta aihetta josta voisin avautua mutta nekin sitten ajallaan. 

Nyt kuitenkin aion esitellä muutaman nukkelöytöni viime kuulta.
Kävin ystäväni kanssa pikaisen päähänpiston siivittämänä fidalla, josta löysin pussillisen Barbie tavaroita. Eikä mitä tahansa Barbie tavaroita vaan niitä "oikeita" 90-luvun tavaroita, joiden seassa oli mm. matkakuvia ja kartta.
Toisen löydön tein Saksan ebaysta, myyjä oli laittanut myyntiin tämän sparkle style salon Teresan tosin ilman postikuluja. Kuitenkin sain viestillä häneltä kyseisen tiedon ja niin ostin itselleni tämän neitokaisen. En niin välitä tuosta salongista mutta nukke ja sen vaatteet on tosi kivat. Sen verran valitan että miksi tuo toppiosa on pitänyt leikata vinoon?

Kolmas löytö on jälleen kirpparilöytö. Täällä on jo pitkän aikaa ollut kirpparit tyhjänä nukeista ja niiden tavaroista, löytyy vain jotain halpoja kiinanukkeja mutta ne ei innosta. Nyt tuo aiemmin löytämäni pussillinen ja tämä ovat sentään kivoja löytöjä.

Ostin siis pussillisen Barbie sälää ja pussi sisälti kaiken tämän:
Keittiö-, kauppatavaroita ja ruokia
Mekon, kauppakasseja, -koreja sekä muuta
2 nukkeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti