maanantai 7. joulukuuta 2015

loistavia keksintöjä.

Nyt on hyvä hetki esitellä klooni-Lisa eli tigeristä ostamani nukke.
Nukke ei ole ruma, muovinen vain onhan siinä toki klooninukelle ominaisia piirteitä mutta myös jotain tosi järkyttää...
Nukelle on kuumaliimattu aurinkolasit päähän... Haluan nähdä sen iloisen lapsen joka nykäisee nää irti eikä järkyty kun nukelle tulee juice leskis-tukka.
Toinen hämmästyttävä asia on se että nuken kengät eivät mahdu hänelle jalkaan vaan tyttö-raasulle käy kuin tuhkimon siskolle eli kantapää jää ulos tohvelista.
Nuken vaatteet on aika perus kloonikamaa, muovisia materiaaleja eikä kaikkia reunoja ole päätelty. Toisaalta Barbeilla on ihan samanlaisia ongelmia vaatteiden kanssa. Laukku on kevyt ja muovinen, kengät ei mahdu nuken jalkaan kuten aiemmin kerroin. Plussaa farkuista, jotka istuu yllättävän hyvin ja ovat ihan farkkumaista matskua, toisin kuin mattelin wannabe farkut.
Kun riisuin nuken huomasin ilokseni että nukella ei ole rintanikamaa, kuulun siihen vähemmistöön joka ei tykkää siitä. Barbie on kuitenkin vain nukke, ei sen tarvitse olla kuin ihminen.
Mutta surukseni jouduin huomaamaan että nuken musta takki on värjännyt neidin käsivarret. Annoin tytsyn olla basironissa yön yli mutta pitäis olla 10% basironia että sais värit nopeemmin pois.

Kaiken kaikkiaan ehkä hieman ylihinnoiteltu mutta juuri sopiva siihen tarkoitukseen jota varten nuken ostinkin eli:
Vartaloksi rakkaalle ff Teresalleni. Nyt on Teresalla nivelletty kroppa ja vielä oikean värinen.

Toinen asia jonka haluan esitellä on bdollista ostamani microt ja hame.
Syy miksi haluan vielä höpistä on se että löysin myös vihdoin ja viimein vastauksen polttavaan kysymykseen: "Mikä avuksi liimapää nukkeihin?"
Vastaus on niinkin simppeli kuin tahranpoistoaina, luin netistä että se saattaisi auttaa ja ajattelin että kokeillaan. Olen yrittänäyt poistaa liimaa nukkejen hiuksista monin tavoin mutta tämä tuntui toimivan. Syy miksi tuo kuva on se että fashionista Teresat on mun akilleen kantapää, jotenkin aina löydän sen jonka tukka turskii liimaa. :D Mutta nyt on ratkaisu siihenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti