maanantai 23. syyskuuta 2013

tervitus tüdruk ja poiss.

Tiesin Viroon lähtiessäni että ainakin katsoisin minkä hintaisia nuket siellä ovat ja ehkä ostaisinkin jonkun tytön tai pojan. Ja tietysti ostinkin. Täytyy kyllä tunnustaa että yllätyin nukketarjonnan vähyydestä, taisi parissa oikeassa lelukaupassa olla isompi valikoima mutta hinnatkin oli melkein kuin Suomessa. Viime postauksessa jo esittelinkin uudet tulokkaat mutta tässä ilman laatikoita kaikki.
Viron prismoissa, useissa siis katselin tätä keijukaisnukkea ja mietin että kyllä vai ei. Kuten oon täällä joskus sanonutkin niin halusin yhden nuken tällä kasvomuotilla mutta en silti ollut varma onko se nukke juuri tämä. Kuitenki tulin siihen tulokseen että saan sen täältä nyt edullisesti (12,99e) eikä tarvii enää ko kasvoista nukke metsästää ympäri maailmaa.

Ken puolestaan oli "todellinen löytö". Ensinnäkin se on vanhempi eli Clutch wave 1. Ken, (joilla on vielä polvinivelet) joita on hankala löytää täällä ja toiseksi se oli 5euroa halvempi kuin pojat Suomessa.
Kaksi koru/laukku/kenkä=asustepakettia ja kolmannesta vielä yhdet kengät.
Sekä kaksi mekkoa, näissäkin valikoima oli paljon suppeampi kuin Suomessa mutta nämä kaksi miellytti eniten. Kun laitoin nuo nukkien päälle totesin että tykkään tuosta kukkamekosta enemmän kuin tähtimekosta kun ostaessa ajatus oli vielä toisinpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti